Tunnetko mitä tunnet - tunnekasvatus

Toisten ihmisten kanssa saamme kokea elämän, sen ilot ja surut - käydä elämänkoulua - mikä tarkoittaa myös tunnetaitojen koulua. Tunteisiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja tunnumme odottavan ihmiskunnan kehittymistä myötätunnon ja empatiataitojen kautta.

Voimme harjoitella toisten ihmisten tasapainoista kohtaamista sekä tasapainoisuuden tuottamista muille ihmisille omalla olemuksellamme, reaktioillamme, sanoillamme ja teoillamme - valinnoillamme, mitä teemme päivittäin.


Kiinanruusun saa kukkimaan sopivalla kastelulla

Tunteita ja tuntemuksia on monenlaisia. Kerron sinulle pienen tarinan - mitä se sinussa herättää?

Kerran olin hoitamassa vierasta sylilasta. Lapsen isä oli työssä ja äidillä välttämätön koko päivän mittainen meno. Sain viettää päivän heidän lapsensa kanssa. Kaikki meni ok ja lapsi oli kohtuullisen rauhallinen koko päivän. Päivä kääntyi jo iltaan, kello tuli kuusi ja yhtäkkiä lapsi muuttui levottomaksi, saattoi itkeskelläkin. Samaan aikaan, kello kuusi, lapsen isä sulki työpaikkansa oven takanaan ja hänen mielensä suuntautui kotiin ja siellä olevaan lapseen. Mies oli huolissaan. Lapsen ja hänen isänsä välillä oli luja side, joka kantoi ilmojen halki isän työpaikalle toiseen kaupunginosaan. Työpäivän aikana isä joutui suuntaamaan mielensä työasioihin - eikä hän ehtinyt kovin paljon murehtia kotona vieraan kanssa olevaa pienokaistaan. Kotimatkan alettua miehen ajatukset pyörivät lapsessaan. 

Mitäpä, jos lapsen isä olisi tullut kotimatkansa iloisella ja luottavaisella mielellä, tyytyväisenä siitä, että näkee pian lapsensa. Olisiko sylissäni ollut iloinen ja luottavainen lapsi, joka tyytyväisenä näkee isänsä illan tullen?

Tunnetaitoja voidaan harjoitella

Mielen taitoja, kuten tunnetaitoja, voidaan kehittää. Voimme oppia valitsemaan myönteisyyden aktiivisesti ja löytämään naurun ja ilon pienistä hetkistä.

Kehittämällä omia tunetaitojaan vanhemmat vaikuttavat lastensa tunnetaitoihin. Omia tunnetaitoja voi treenata, kuten mitä tahansa asiaa perehtymällä asiaan harjoitusten avulla ja esim. lukemalla kirjallisuutta.

Suomessa näyttää olevan menossa tunnetaitojen ohjaus instituutiolähtöisesti. Tässä joitakin linkkejä.

Opetushallituksen opettajan ohjeissa todetaan tunnetaitojen harjoittelun lähtevän itsereflektiosta. Tunnetaitojen harjoittelu on osa jokapäiväistä elämää ja niiden perusta on empatiassa ja myötätunnossa. Perusopetuksen arvopohjana ovat "ihmisoikeudet, tasa-arvo ja demokratia sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen".

Lapsia ohjataan parempaan itsetuntemukseen kouluissa. Päiväkodeissa ja kouluissa työskentelevien ammattilaisten tunnetaito-osaamisen arvostus on kasvussa. Peda.net tuo esille opettajien tunnetaitojen osaamisen merkityksen kouluissa.

Mieli ry:llä on valmiit tulostettavat tunnetaitokortit ja kaveritaitokortit, mitkä on suunnattu päiväkotien käyttöön.

Fyysisesti rentoutuneen ihmisen on helpompi oppia tunnetaitoja kuin jännittyneen. Meditaatio ja muut rentoutustekniikat auttavat rentoutumaan. Rentoutumista on suotuisaa harjoittaa turvallisessa ympäristössä. Sosiaalisesti lahjakas ja myönteinen suosikkitubettaja Roni Back on kertonut videoillaan harjoittavansa meditaatiota - ehkä  me lähes 600 000 tilaajaa hyödymme myös hänen rentoa olemusta katsellesssamme.

Tunnetaitojen tärkeys on helppo huomata välittömissä arkisissa tilanteissa lasten kanssa. Tasapainoisen ja hyväntuulisen lapsen kanssa on helppo olla ja lapsella on resursseja oppia uutta.

Ohjaamme lapsiamme tasapainoiseen tunnetietoiseen käytökseen. Viisaiden vanhempien kanssa lapset oppivat toisiaan auttaviksi ja toisensa kohtaaviksi ihmisiksi. Tietoisuustaitojen opettelu kestää koko eliniän. Lapsena opittu tunteiden tunnistaminen ja sääntely auttaa ehjään ja onnistuvaan aikuisuuteen.

Mielen taidoilla ja valitsemalla myönteisyyden voimme vaikuttaa elämäämme. Henkiset opettajat, kuten myötätunnon merkityksestä puhuva Dalai Lama, korostavat jatkuvan aktiivisen myönteisyyden valinnan tärkeyttä. Positiiviset ajatukset ja teot tuottavat positiivisen tulevaisuuden.



















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Kakkua juhlahetkiin