Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2022.

Kasvavatko tomaatit Marsissa ?

Kuva
Mitä tiedät Mars-jutuista? Ajattelin päivittää omia tietojani ajan tasalle - ja samalla jakaa niitä kanssasi. Löysin tällaisen melko hauskan kuuloisen tutkimushankkeen tomaateista Maassa Marsin kaltaisissa olosuhteissa, mikä on ollut menossa 2000-luvun alkupuolelta saakka. Tomaattien kasvua Marsissa ei ole vielä testattu.  Ihminen tulee asuttamaan Marsin 3000-luvun alkupuoliskolla. Yleiskuva Marsista. Perseverance-mönkijän pyörän jälki vasemmalla, Ingenuity helikopteri häämöttää hiekkadyynin edessä Marsissa. Perseverancen kameran kuva. Kuvat Nasa ja Pixabay. Muokkaus Puuhat ja tuumat. Marsiin on lähetetty Maasta kuusi Mars-mönkijää (elokuuhun 2021 mennessä), Sojouner (1997), Spirit ja Opportunity (2004), Curiosity (2012 -) sekä Perseverance (2021 -) ja Zhurong (2021 -), joista viisi amerikkalaisia, jälkimmäinen Kiinasta. Kolme viimeksi mainittua on toiminnassa. Marsperän ja ilman koostumus on saatu selvitettyä tieteellisillä analyysilaitteilla kairattujen ja pinnalta sekä ilmasta ote

Rohkaiseva ja rajoittava vuorovaikutus lapsen kanssa

Kuva
Lapsen kasvaessa hän luonnollisesti kiinnostuu asioista ja esineistä. Tavalla tai toisella lapsi oppii maailman asiat ja täydentää oppimaansa elämänsä mittaan. Elämä kotona lapsen kanssa on melkoinen paketti. Vanhemmilla on vastuu ravitsemuksesta, pukeutumisesta ja muusta suojautumisesta, turvallisuudesta, kodista ja sen ylläpidosta ja hoidosta. Sen lisäksi vielä on vastuu kasvatuksesta, sosiaalisesta oppimisesta ja kaikesta muusta mahdollisesta. Viisaat vanhemmat ylläpitävät omia sosiaalisia suhteitaan, jotta pysyvät mukana sukupolvensa kulttuurissa, pystyvät jakamaan verkostonsa kanssa kokemuksiaan, saamaan vertaistukea sekä leikkikavereita lapselleen. Aivan pieni tarvitsee hoivaavaa vanhempaa jatkuvasti. Vanhemman ratkaistavaksi jäävät tilanteet, kuinka hän pystyy ylläpitämään lapsen sisäistä turvallisuuden tunnetta sekä valmistamaan ruokaa ja kenties toimittamaan muita välttämättömiä päivittäisiä asioita. Sylilapselle vanhemman tai turvallisen aikuisen huomio, kosketus ja läsnäolo

Luonnon antimilla - ruokaa risukeittimellä

Kuva
Luksusta - ainakin kaupunkilaiselle - vasta kerättyä ruokaa pannun ja padan kautta lautaselle. Tuli viritellään risukeittimeen. Kesän ruoka-aitta eli luonto on runsaimmillaan. Tämän päivän aterian ainekset on poimittu metsästä ja kerätty omasta puutarhasta. Ainesten keräily tapahtuu juuri ennen ruoan valmistusta - ja näin kuuluu oikeastaan osaksi ruoanvalmistustapahtumaa. Keväällä istutetut muutamat hassut perunat ovat jo syötävissä. Samoin tillistä saa jo ainakin maistiaisia, herneessä on jo isoja palkoja, lehtikaali on hyvässä kasvussa ja sieltä täältä nipsaistaan lehti. Lähimetsän kanttarellisato näyttää hyvältä. Vakituisella kanttarellipaikalla kasvaa metsän keltaista kultaa - ja löytyy joku uusikin kasvupaikka! Ultratuoretta kypsennettyä ruokaa Pikku retki metsään ja noukin yhden aterian edestä kanttarelleja - loput jäävät kasvamaan. Muutama juuri perunoita nousee lyhytvartisen haran avulla. Napsin sormin herneenpalkoja, lehtikaalin lehtiä ja tillin tuoreita hapsuja. Jälkiruoaksi