Kasvavatko tomaatit Marsissa ?

Mitä tiedät Mars-jutuista? Ajattelin päivittää omia tietojani ajan tasalle - ja samalla jakaa niitä kanssasi. Löysin tällaisen melko hauskan kuuloisen tutkimushankkeen tomaateista Maassa Marsin kaltaisissa olosuhteissa, mikä on ollut menossa 2000-luvun alkupuolelta saakka. Tomaattien kasvua Marsissa ei ole vielä testattu. 

Ihminen tulee asuttamaan Marsin 3000-luvun alkupuoliskolla.

Yleiskuva Marsista. Perseverance-mönkijän pyörän jälki vasemmalla, Ingenuity helikopteri häämöttää hiekkadyynin edessä Marsissa. Perseverancen kameran kuva. Kuvat Nasa ja Pixabay. Muokkaus Puuhat ja tuumat.

Marsiin on lähetetty Maasta kuusi Mars-mönkijää (elokuuhun 2021 mennessä), Sojouner (1997), Spirit ja Opportunity (2004), Curiosity (2012 -) sekä Perseverance (2021 -) ja Zhurong (2021 -), joista viisi amerikkalaisia, jälkimmäinen Kiinasta. Kolme viimeksi mainittua on toiminnassa. Marsperän ja ilman koostumus on saatu selvitettyä tieteellisillä analyysilaitteilla kairattujen ja pinnalta sekä ilmasta otettujen näytteiden avulla.

✔ On saatu selville, että Marsperän mineraalit ovat paljolti samat kuin maassa. Eli kuulostaa lupaavalta, mutta pari juttua on. Nimittäin kasvit tarvitsevat kasvaakseen nitraatteja - kaalit paljon, peruna vähemmän, tomaatin tarve joku keskiverto. Eikä ole tiedossa, että Marsissa olisi nitraatteja. Ilmassa hiilidioksidia sen sijaan löytyy.

Tämän perusteella jo tiedätte, että marsperän puolesta tomaatteja saadaan, sillä lisälannoituksella homma hoituu. Aivan sama kuin kotonakin, lisätään tomaattilannoitetta - lannoitukseen käy myös ihmisen "paras".. hygieniasyistä jäädytettynä, mutta Marsissa on kylmä (+ 25 - - 133 ° C, keskilämpötila päiväntasaajalla - 50 ° C), jäädytys onnistunee helposti.

Toinen kymysys on valo. Mars kun on kauempana auringosta, sinne kiirii vähemmän auringon säteitä - valoisuus parhaimmillaan on kuin Suomessa talviaikaan. No, tommaatit kasvavat meillä lisävaloilla talvella kasvihuoneissa - eiköhän onnistu.

Kolmas juttu on Marsin pienempi painovoima. Tämä johtuu siitä, että Mars on pienempi planeetta kuin Maa - olisitko uskonut? Marsin paino on noin 1/10 Maan painosta ja sen koko on noin puolet tämän pallon koosta. Painovoima on 38 % Maan painovoimasta - raskaita taakkoja on helppo siirrellä. 

Kasvavatko kasvit ollenkaan, ja jos, niin miten kasvavat, jos painovoima on alhaisempi kuin Maassa ? 

Kysymys on jo ratkaistu! Maan radalla kiertävällä avaruusasema ISS:llä on testattu kasvien kasvua lähes painottomassa tilassa. Astronautit kasvattivat avaruusasemalla vihreitä ja punaisia chilejä - ja pistelivät ne tacojen välissä suihinsa! Tämäkin toimii! 

Onko tomaattien kasvatusta Marsin kaltaisissa oloissa kokeiltu? 

Kyllä. Marsia jäljittelevissä olosuhteissa maan päällä on kasvatettu tomaatteja onnistuneesti! Kanadan pohjoisosissa Devonin saarella on pitkälle automatisoitu kasvihuone, missä tomaatit kasvavat mineraaleiltaan marsperän kaltaisessa punaisessa maassa. Alue on valittu tavoiteltaessa valo- ja muiden olosuhteiden osalta Marskaltaisuutta. Kasvatetut tomaatit läpäisivät Heinzin virallisen makutestin ja Heinz teki Mars-ketsuppia. Paikka on nimetty Sci-fi -kirjailijan mukaan Arthur C. Clarke greenhouseksi. 

Ihmisen matkaa Marsiin mahdollistaa myös viimeaikainen onnistuminen hapen tuottamisessa Marsissa olevilla pienillä laitteilla. Happea on tuotettu 5 g. Sillä ihminen pärjää 10 minuuttia niukin naukin. Mutta se on alku, signaali, joka kertoo hapen tuottamisen olevan mahdollista Marsissa. 

Koulun biologiasta muistamme, että kasvithan tuottavat happea! Ne nappaavat ihmisen hengittämää hiilidioksidia, CO2, ilmasta ja auringon energian avulla muuttavat sen vihreissä lehdissä hapeksi ja sokereiksi, näin lyhykäisesti sanottuna. 

Vaikka happea on nyt tuotettu Marsissa kokeellisesti marsilman kaasuista, helpoin tapa tuottaa happea - ja monta muuta asiaa - on antaa kasvien tuottaa happea, sokereita, rasvoja ja proteiineja. Eläinkunta ja ihmiset elävät kasvien tuottamilla eväillä. Näin se on maassa. Näin tullee olemaan myös Marsissa.

Innokkaimmat Marsin matkaajat ovat tainneet ostaa jo lipun planeettojen väliselle lennolle. Toisaalta on näkökulmia, että ihmisen kannattaisi tutkia Marsia robottien, mönkijöiden, pienoislaboratorioiden ja muiden laitteiden avulla kunnes Marsin tarjoamat tieteelliset faktat on selvitetty. 

Tähän menessä Marsista on kerätty kairaamalla kivinäytteitä sekä marsilmaa on otettu talteen. Perseverancen keräämät näytteet suunnitellaan hakea niin, että ne saapuisivat maahan tutkittaviksi 2030-luvulla. Marsia on tutkittu erilaisilla tieteellisillä laitteilla ja sitä on kuvattu. Marsin ohittaneet luotaimet sekä marsmönkijät ovat lähettäneet Maahan dataa ja valokuvia.

Kasvien tutkimus ja pohdinta, kasvaisivatko kasvit Marsissa, on tärkeä askel tiellä, jolla Mars tullaan asuttamaan : D

Katso: Dr. Becky


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Kakkua juhlahetkiin