Akryylimaalaus - valutustekniikat - yliveto, käännetty kuppi ja kiss pour

Akryylimaalaus on suosittua. Käydään lävitse muutama yleinen valutustekniikkaa; miten saat tehtyä soluja? Videolla kiss pour.


Mitä akryylivalutustekniikassa tarvitaan? Erilaisia maaleja, silikonia, valutusainetta (pouring medium) ja vettä. Valmiiksi gessolla akryylimaalausta varten käsiteltyjä taulupohjia. Muovimukeja ja sekoitustikkuja. Lehtiä, jätesäkkejä, tms suojaamiseen. Kertakäyttöhansikkaat. Pikku kaasupoltin. Käsipyyhkeitä tai talouspaperia. Aikaa työskentelyyn. 


Silikonin muodostamaa "solukkoa" yliveto- eli swipe-tekniikalla

Akryylimaalauksen valutus- tai virtaustekniikoissa maalia ohennetaan lisäämällä joukkoon vettä ja maalin valutusta helpottavaa ainetta. Valutusta helpottava aine voi olla maalivalmistajien omia "pouring mediumeja" tai sen sijaan voi käyttää PVA-liimaa, joista australialainen Floetrol on suosittu sen tuottamien suurien solujen vuoksi. Suomestakin saa Floetrolia sekä verkkokaupasta että tavaratalosta eri kokoisina pakkauksina (ostin 1 l purkkeja, tarjolla oli myös suurempaa kokoa). Maalin valmistajista ainakin Mont Martelta saa omaa PVA-liimaa. Amerikassa käytetään Elmers glueta.

Maalien ja apuaineiden sekoitussuhteet voivat olla esimerkiksi noin 40 - 40 - 20 %, joista maalia 40, pouring mediumia / liimaa 40 ja vettä 20. Jos veden osuutta nostaa reilusti ( > 50 - 60% ), saattaa olla että maali alkaa hajota. Sekoitussuhteet riippuvat myös käytetystä maalilaadusta. Sekoittaessa maaleja pienillä sekoitussuhteillakin aluksi saattaa vaikuttaa, että maalin rakenne rikkoontuu, mutta sekoitusta kannattaa jatkaa, sillä maali eheytyy pian. Eri aineilla ja maaleilla kokeilemalla löytää sopivimman tuloksen. (Joku you tube -maalaaja kertoo käyttävänsä ohennukseen vain vettä, 50 %.) 

Miten soluja tehdään ?

Solut ovat maalin muodostamaa verkkoa, pitsiä tai aukkoja, minkä lävitse näkyy yksi tai useampia toisen värisiä maalikerroksia. Solut ovat kemiaa, niitä muodostetaan jonkin aineen avulla, mikä tekee solurakennetta. 

Tavallisesti voi käyttää silikoniöljyä. Sitä lisätään joitakin pisaroita maalikuppia kohden, jos halutaan soluja. Silikoniöljy pitää pyyhkiä pois maalauksen kuivuttua. Ilman silikonia soluja voi saada astianpesuaineella. Sitä voidaan painella kankaalle levitetyn maalin päälle jollakin tikulla tai vaikka kammalla - tai sitä voi ripauttaa hammasharjalla maalipiinnalle. Myös tiskiaine on hyvä pyyhkiä pois maalauksen kuivuttua. Jo mainittua Floetrolia (liimaa) pidetään yleisesti suotuisana sekoiteaineena solujen esilletulon kannalta. Jotkin maalit soluttuvat lähes itsestään. Kaasupolttimella poistettaessa ilmakuplia, solut tulevat esille.

Jokainen haluttu väri sekoitetaan omaan kuppiinsa (omat sekoitustikut - jäätelötikut, leveäpäiset varrastikut, tms). Samaan maalaukseen käytettävien maalien koostumus on hyvä olla lähellä toisiaan (ellei halua erikoisefektejä.) Sopivana koostumuksena pidetään usein sitä, kun maalia sekoitustikusta valuttaessa takaisin kuppiin, muodostuu pieni harjanne, joka kuitenkin katoaa saman tien. Tosin joku you tuben taiteilijoista oli tyytyväinen hieman paksumpaankin maaliseokseen (Acrylic pouring). Kerrospisaraisia blop-töitä varten tarvitset paksumpaa maalia, mutta siihen on omat reseptit.

Maalilaatuja on useita, samoin valutuksen apuaineita ja liimoja. Usein mainitaan laadukkaimpana maalisarjana Amsterdam. Liquitexia on myös hyvin saatavilla. 

Yleisimpiä valutustekniikoita ovat galaksi (ring pour), yliveto eli pyyhkäisy (swipe), käännettävä kuppi (ylösalaskuppi/kuppi nurin?/flip cup) sekä maalin puhaltaminen hiustenkuivaajalla, pillillä tai suulla dutch pour- kaadosta. 

Tässä postauksessa on esimerkkejä ylivedosta, käännetyn kupin tekniikoista ja kiss pour-video. Galaksi tekee hienoja viivamaisia ympyröitä soluineen ja puhallustekniikalla saadaan hienoja kukka- tai aaltoefektejä. (Vanhalle hiustenkuivaajalle, jossa on suuaukon kavennus, on siis tällaistakin käyttöä!)

Yllä olevassa kuvassa on käytetty yliveto eli swipe-tekniikkaa. Siinä valkoista maalia on vedetty muiden kankaalle aseteltujen maalien päälle ohut kerros paperin palalla. Maaliin sekoitettu silikoniöljy muodostaa aukkoja - soluja, jolloin alla olevat maalit tulevat näkyviin muodostaen kaunista pitsikuviota.

Flip cup - käännetty kuppi

Akryylivaluissa valmiiksi sekoitetut eriväriset maalit laitetaan muovimukiin/sylinteriin tai johonkin kaatoastiaan päällekäin/rinnakkain vuorotellen. Jotta saat värit pysymään kirkkaina, on jokseenkin tärkeää laittaa maalit siten, että väriympyrän vierekkäiset värit tulevat vieretysten; kuten keltainen - vihreä - sininen - lila - punainen - oranssi - keltainen. Mikäli haluat kuitenkin muun järjestyksen, laita esim. valkoista väliin, myös metallisävyjä voi kokeilla välisävyinä. Kun maalauspohjana käytetään maalista kaadettua maali"tyynyä" tai märkää pohjaa, se edistää maalin liukumista kanvaksen pinnalla. Maalikuppien teon sijaan maalit voi kaataa toki yksitellen suoraan maalauspohjalle.

Käännetyn kupin, flip cup, tekniikassa kangas asetetaan maalimukin päälle pitäen mukia tiiviisti kiinni kankaassa. Koko systeemi käännetään ylösalaisin niin, että muki on suu alaspäin kankaan päällä. Annoin maalimukin hetken olla, ennen kuin nostin sitä ja päästin maalin valumaan kankaalle. Tiputtelin vielä loppumaalista pisaroita maalimassan ympärille - huvin vuoksi - maalaaminenhan on hauskaa! (kuva yllä). Avasin kupin maalimassan kapeammasta päästä. Akryylimaalin valutus kankaalla alkoi tästä. Alla lopputulos. 

Yksityiskohta valmiista flip cup/käännetty kuppi -työstä

Työ eteni niin, että valutin kaadettua maalia kohti kankaan reunoja. Jos haluaa, maalin voi antaa valua reunojen ylitse - tai sitten voi jättää kankaalle negatiivista tilaa ilman maalia. Maalipintaa kuumennetaan pikku toholla eli kaasupolttimella tai kuumailmapuhaltimella. Kaasupoltin poistaa ilmakuplia sekä tuo solut esille paremmin.

Valmiin työn annetaan kuivua, riippuen olosuhteista, joitakin viikkoja. Kun se on kuiva, pyyhitään pois silikoniöljy ja maalin päälle levitetään tai spreijataan suojakerros.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Kakkua juhlahetkiin