Valmistellaan taidenäyttelyä

 

Siitä se alkoi, kun kesällä istuimme parin vanhan kaverin kanssa terassilla satamassa syömässä kalaruokia. Tytöillä taisi olla melko hyvännäköistä lohikeittoa ja itse olin tilannut muikkuja perunamuusin kanssa. Aurinko paistoi ja oli oikein kunnon kesäilta. Lämpötila oli sinä iltana + 28  °C sillä satama-alueella, minne saapuvat laivat sanonnan mukaan huuteloo - Kuopijoon - Kuopijoon ! Pari meistä oli laittanut hellehatut päähänsä. Joka tapauksessa, kesän lämpö tuntui erityisen hyvältä.

Etukäteiskurkistus - paperikukkia

Olemme tavanneet muutaman vuoden aikana pienellä porukalla juuri kesällä, joskus muulloinkin. Rupattelimme elämästä; perheistä, ihmissuhteista, töistä... Itse siinä tulin lausuneeksi, että voisin varmaan pitää taidenäyttelyn. 

Olin vuosikausia harrastanut aktiivisesti maalausta, kudontaa sekä keramiikkaa. Suuntautumiseni oli käytänöllisyden sijasta taiteellinen. Kudonnassa olin tietysti kutonut matot, poppanat, matkahuovat ja ja pyyhkeetkin, mutta inspiroiduin itse rakentamiini loimiin tekemään paperinarusta aika monta teosta. Eliisa Tikkanen on järjestänyt monia mahdollisuuksia Taitokeskuksessa: https://m.facebook.com/Taitokeskus-Hakunila-Taito-Etel%C3%A4-Suomi-ry-492381840789969/

Keramiikassa olin kiinnostunut uudesta ja tulin huomaamattani yhdistäneeksi kaksi asiaa. Opettajani Leena Juvonen, oli neuvonut paperiposliinin materiaalina. Keraamikko Maarit Mesiäisen pajalla Heinolassa (Studio Enkoopi) pysähtyessäni Savoon mennessäni, näin hänen valusavesta pursottamiaan joulukoristeita. Yhdistin nämä kaksi asiaa. Aloin pursottamaan paperiposliiniksi kutsutusta materiaalista (posliinisavea ja yl. pellavakuitua) pitsikuvioita. Ensin tein lumihiutaleita, sittemmin isompia kulhoja. Työt poltetaan 1240 - 1300 asteessa Celsiusta, jolloin orgaaninen työskentelylujuutta antava materiaali palaa pois ja jäljelle jää posliini.

Olin osallistunut keramiikassa pariin yhteisnäyttelyyn kurssieni kanssa. Kuvia blogin keramiikkasivulla: https://puuhatjatuumat.blogspot.com/p/blog-page_10.html

Joihinkin aiempiin tapaamisiin kavereiden kanssa olin tullut suoraan mökin lähettyvillä sijaitsevalta keramiikkapajalta ja kertoillut heille tarinoita sieltä pajan aktiivisista naisista, Viron taideakatemian opettajien pitämistä kursseista ja yhteisölisestä osallistumisesta http://ruukkumaa.fi/ Keraamikko Susanna Hotarin instagram-sivut:   https://www.instagram.com/susannahotari/?hl=fi   Puupolttoisella keramiikkauuni Sylvillä, rakukeramiikassa ja monin tavoin muutenkin ohjelmaa ja tapahtumia luomassa Jaana Pietikäinen https://m.facebook.com/pages/category/Local-Service/Helmijaana-Oy-285219708667021/

Lausahdukseni tuona kesäisenä iltapäivänä, joka alkoi kääntyä jo illaksi, sai lempeää tuulta alleen. Sain neuvoja, että täytyy laatia näyttelyluettelo, jota esittelemällä voi etsiä näyttelypaikkoja. Niinpä tein sellaisen. Sitten puolestani käytiin kyselemässä näyttelypaikkojakin!

Vaikka töitä oli jo valmiinakin kenties yhden näyttelyn verran, aloin kuitenkin tehdä uusia töitä, mitkä on tarkoitettu juuri siihen näyttelytilaan. Jostakin sain idean kukkaputouksista. Tein puuvillasta kutomalla putousten pohjat ja kukat paperinaruista muotin avulla. Näyttää siltä, että entisen paperitehtaan konttorin kabinettiin ja sen etuhuoneeseen on tulossa esille mm. paperikukkasia ja muita töitä. 

Olen vapauden kannalla. Jos aihe innostaa sinua, voimme inspiroitua vapaasti toinen toistemme puuhista - jos innostut tekemään omannäköisiäsi kukkasia, kukkien teko-ohje löytyy täältä: https://puuhatjatuumat.blogspot.com/p/ohjeita.html

Näyttelytilaksi tuli Varkaudessa sijaitsevan entisen paperitehtaan konttorina toiminut tila ja sieltä mainitut kabinetti ja sen pieni etuhuone. Nykyään tiloissa toimii Keskuskonttorin nimellä toimiva trattoria; kahvila-ravintola, mistä saa tuoreita leivonnaisia, lounasta ja tapas-annoksia. https://m.facebook.com/keskuskonttori/

Keskuskonttori sijaitsee keskellä kaupunkia, tehtaan vieressä, osoitteessa Taipaleentie 15, Varkaus. Edessä ja lähettyvillä on kiekollisia parkkipaikkoja.

Näyttelyn ajankohta on pyhien jälkeen, kun joulu ja uusi vuosi on pidetty ja aloitetaan uusi vuosi. Näyttely on tammi-helmikuussa 2021. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan tässä blogissa myöhemmin. Merkkaa kalenteriisi tammikuulle näyttelykäynti Varkauteen !

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Vappuaskartelu - Vappuhuiskat ja kukat - Tee se itse