Marjat torjuvat pöpöjä

Syömällä marjoja tarjoaa pöpöille ikäänkuin reissun vesihuvipuiston liukumäkeen - ne huuhtoutuvat ihmisen kehon lävitse ! Suomalaisista marjoista mm. mustikka, variksenmarja, puolukka, karpalot sekä mustaherukka ovat osoittautuneet tutkimuksissa terveyttä suojaaviksi siten, että niiden sisältämät fenolit huuhtelevat pöpöjä pois kropasta. Fenolit estävät bakteereja ja mikrobeja kiinnittymästä ihmiseen sekä estävät niiden välistä viestintää. 

Fenolit huuhtelevat pöpöjä monipuolisesti, mm. ylähengitystieinfektioita aiheuttavasta pneumokokista hampaiden reikiintymistä aiheuttaviin bakteereihin.Tutkimuksissa on havaittu hyötyjä myös verenpaineen laskemiseen, HDL-kolesterolitasoon sekä verihiutaleiden toimintaan. Tutkimukset antavat yksityiskohtaisempaa tietoa ja vahvistavat jo - voinee sanoa - yleistä käsitystä marjojen hyvää tekevistä vaikutuksista. Myös muilla marjoilla on monenlaisia myönteisiä vaikutuksia.

 

Karpaloita

2 - 17 dl marjoja viikkotasolla auttaa suojaamaan terveyttä. Määrä riippuu henkilön lähtötilanteesta. Monipuolinen ravitsemus, 207 ruoka-aineen ruokavalio, mikä sisältää paljon vihanneksia, on hyvä perusta. Elämäntilanne kokonaisuudessaan täytyy huomioida. Oman marjojen käyttöni olen kasvattanut 2 - 4 dl:aan päivässä, enimmäkseen menee mustikoita ja puolukoita, hieman karpaloita ja satunnaisesti muita marjoja.

Suojaava vaikutus syntyy marjojen fenolisten yhdisteiden vaikutuksesta. Tutkijoiden mukaan fenolit estävät bakteerien kiinnittymistä elimistöön ja näin antavat suojaa. Katso lisää tästä: https://yle.fi/uutiset/3-8634262

Lappeenrannassa, LUT:ssa, on tutkittu fenolisten yhdisteiden vaikutusta. Ravintotarkoituksessa on todettu käsittelyn matalissa lämpötiloissa ja marjojen säilyttämisen pakastamalla suojaavan marjojen fenolisia yhdisteitä parhaiten. Linkistä näet kandidaatintyön:

https://www.google.com/url?q=https://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/124707/Kandidaatinty%25C3%25B6_Salin_Satu.pdf%3Fsequence%3D2%26isAllowed%3Dy&sa=U&ved=2ahUKEwiu5L_7-eXsAhVWr4sKHU80BhcQFjAAegQIAhAB&usg=AOvVaw1TxaLYPRpPJv8ODq7oSbJu

 

Kypsät puolukat


Toinen mielenkiintoinen kandidaatintyö käsittelee fenolien käyttöä pintojen puhdistamisessa. Työssä visioidaan myös rakennusmateriaalista, joka sisältäisi fenoleita ja olisi itsessään antimikrobinen ja itseään korjaava ! Tämä työ avautuu seuraavasta linkistä:

 https://www.google.com/url?q=https://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/159045/kandidaatintyo_tatu_karki.pdf%3Fsequence%3D1%26isAllowed%3Dy&sa=U&ved=2ahUKEwijiYff8-XsAhXkAhAIHVT4A6oQFjAGegQIABAB&usg=AOvVaw0etaF-jDs9A66i0j_8TlyZ

Marjojen syöminen on kohtuullisen helppo ja konkreettinen tapa suojata itseään. Miten suuri merkitys mm. vanhusten terveyteen olisi riitävällä marjojen saannilla. Arktisten aromien mukaan suomalaiset syövät keskimäärin kahdeksan kiloa marjoja vuodessa. Sitä voi miettiä, miten oma marjojen syöntimäärä suhteutuu tähän keskimääräiseen arvoon.  Täältä voit lukea Arktisten aromien marjatietopaketin:

 https://www.arktisetaromit.fi/fi/marjat/ravintosisalto/

Marjojen poiminta on itsessään voimauttavaa. Poimintaretkellä saa posket punaisiksi, raitista ilmaa ja maailmalla jopa lääkärien määräämää ns. metsähoitoa. Talvella sitten vielä saa syödä terveellisiä marjoja !

Luonnon voimauttavan vaikutuksen sanotaan perustuvan kaikkien aistien kokemukseen. Metsän tuoksut, ilman tuntu iholla, luonnon fraktaalikuviot, jotka havaitsemme silmillä, luonnon äänet ja lisäksi tietysti marjojen maut antavat meille monipuolisen ja alati vaihtelevan kokemuksen. Luonnon tarjoamassa kokemusympäristössä kehomme voimautuu, virittyy uudelleen, rentoutuu ja tasapainottuu. Tutkimusten mukaan heti, kun astut metsään kehon mitattavat arvot paranevat. Tarkoittaa arvoja kuten esimerkiksi syke ja verenpaine. Pitkäaikainen ja/tai usein toistuva oleskelu metsässä muuttaa kehon arvoja pysyvästi.

Metsä ja marjat, siinä kaksi terveellisiksi mainittua asiaa. Nautittuna yhdessä ja erikseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Vappuaskartelu - Vappuhuiskat ja kukat - Tee se itse