Villissä puutarhassa

Villin luonnon keskellä kukkivat niin kesäkukat, liljat, ruusut kuin perennat. Hyötykasvimaalla kasvaa kesän satoa.



Vanhat ruusut, kuten juhannus-, koira- ja hansaruusu kukkivat kesästä toiseen jokainen vuorollaan. Koira- ja juhannusruusujen kukinta on ohitse, mutta hansaruusu kukkii parhaillaan. Keväällä toin uusia ihanuuksia vanhojen ruusujen kaveriksi. Kaksi niistä on lähtenyt ja kukkivat parhaillaan. Ihanaa ranskanruusun kukintaa käyn kurkistelemassa aamuin ja illoin, kukan väri vaalenee kukinnon edetessä. Myös toinen vaaleanpunainen uutukainen saa säännöllisen vilkaisun ohi mennessäni - se sijaitsee keskeisellä paikalla, niin sen luokse ei tarvitse tehdä erikseen katseluretkeä.

Helteiden aikaan kastelin niitä ja juuret olen suojannut heinäkatteella. Lopussa luotan luontoon, se kyllä pitää huolta ruusuistakin.


Ranskanruusu

Kesäkukista kukkivat ruiskaunokki ja kehäkukka, joka aloittelee kukintaansa. Pelargoniat ja kesäpegoniat kukkivat runsaasti, vielä orvokitkin, leinikki (jota mietin, että millainenhan kasvi se oikein on), neilikat helottavat kukkapenkissä, lumihiutaleet ovat ruukuissa, toinen kerrotun kesäpetunian kanssa, joka availee kukkiansa varovaisesti sekä kukkapenkissä kukkii vaaleanpunainen verbena. Gladiolusten miekat sojottavat penkistä, ensimmäinen kukkatähkä on tullut esille - mielenkiintoista nähdäkin, minkäväriset kukat tulevat - jotakin vaaleaa, vaaleanpunertavaa muistelen hankkineeni. Serkulta saatujen sekä itse kasvatetuttujen auringonkukkien kukat ovat kehittymässä. Odotan oikein niiden kukintaa, auringonkukkien kukintaa on mukava seurata, miten se etenee kukan aukeamisesta siemenvaiheeseen - kaunista ja kuvauksellista !



Liljoja hankin keväällä puutarhalta ja esikasvatin niitä ruukuissa sekä sangoissa. Joidenkin liljojen kukinta on ohitse, yksi kukkii parhaillaan ja yhden kolmikon kukkanuput kasvavat. Kuvassa villiin puutarhaan kasvamaan päässeet punertavat liljat - eilisen sateen jälkeen pikku pisaroin koristeltuina.



Perennoista en kaikkien nimiä taida saada mieleenikään. Korkea valkoinen perenna kukkii parhaillaan isoin kellomaisin kukin, jotka vielä ovat puhtaan valkoiset. Se on myös laajentanut kasvualuettaan naapuripenkkiin sekä mesiangervojen sekaan.




Toinen korkea punapää, jonka veikkaan kuuluvan angervoihin, leviää helposti ja kasvaa jopa parimetriseksi, on parhaassa kukassa. (Vesisade on kastellut kukinnon kuvassa.) Suikeroalpi kukkii myös ja leviää liiankin helposti, mietin jo, miten sen saa pysäytettyä. Pikkutalvio ei ole niin sinnikäs, asustaa samassa paikassa kallionauhuksen, päivänliljojen, muun liljan sekä nykyään myös ritarikannuksen ja kurjenmiekan kanssa. Vanha suopayrtti alkaa avaamaan nuppujaan. Uusi akilleija kai vahvistaa juuristoaan, saa nähdä kukkineeko loppukesästä. Varjossa kasvava perenna tekee komeat lehdet ja kauniin vaaleanpunaisen topakan kukinnon. Liitän tähän kuvan lehdistä - lehtien halkaisija yli 30 cm.




Vieressä korkea parimetriseksi kasvava pihojen tuuhea koriste suurehkoine lehtineen ja valkoisine töyhtömäisine kukintoineen on jo siirtymässä siemeniä kantamaan. Pienin sinipunaisin kukin kukkiva 1 - 2 metrin korkuinen perenna kiinnostaa mehiläisiä. Kuunliljat ovat kasvattaneet komeat lehdet, ensimmäistä kukkavarret ovat kasvussa. Komea maksaruoho valmistautuu kukkimaan. Komeasta maksaruohosta kuva alla.



Myös hyötykasvimaalla käytän katetta. Alkukesästä edellisen vuoden koivun ja vaahteran lehtiä. Fenkoli tuntuu hyvin tyytyväiseltä vaahteranlehtikatteeseen, kaalimaalle olen lisännyt ruohokatetta. Kasvatan ruusu- ja lehtikaaleja.  Lannoitteena olen käyttänyt kanan parasta merilevän kanssa tarjoiltuna. Keväällä aavistuksen ripautin paikkoihin puutarhakalkkia.




Fenkoli on hyvin lähtenyt kasvuun.

Serkulta saadulle kurpitsan taimelle rakensin oman lehdillä ja ruohokatteella peitetyn kumpareen. Kurpitsa on tehnyt köynnöstä toista metriä ja kukkii - saa nähdä saako se yksinään tehtyä hedelmää - aika näyttää.




Lehtikaali kasvaa parhaiten parvekelaatikossa. Kasvimaalla harson alla joku oli sitä ahkerasti maistellut. Ruusukaalit ovat saaneet kokoa, mutta vielä ei näy "ruusuja". Alla kuvassa kasvaa ruusukaali.



Väriporkkanat, punajuuret ja tilli ovat normaalissa kasvuvauhdissa. Ruotiselleri, jonka siemenet tuli hankittua vasta toukokuussa, on vielä pientä, mutta vielä on kesää jäljellä. Serkku huolehtii kasvieni monipuolisuudesta - sain häneltä myös pari maissia, niissä on komeat lehdet. Saa nähdä, miten avomaankurkku kasvaa. Nappasin keväällä ostamastani kurkusta joitakin ihan hengettömiä siemeniä, mutta sain niistä pari tainta, joiden kasvun alkuvauhti oli oikein hyvä. Pussisiemenet ovat normaalissa kasvussa - välillä pitänee raotella harsoa, mitä käytän, ollen välistä ns etämökkiviljelijä. Samaan tarpeeseen olen ryhtynyt myös kateviljelijäksi.

Luonto kasvaa voimalla ympärillä. Tullessani tälle reissulle mesiangervot olivat juuri parhaassa kukassa, nyt jo muuttuvat siemenvaiheeseen. Ahkeria mehiläisiä olen nähnyt pölyttämässä paljon. Luonnonkukkia niille riittää. Nyt kukkivat horsmat ja niillä on vielä kukinta-aikaa jäljellä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Vappuaskartelu - Vappuhuiskat ja kukat - Tee se itse