Keltaiset kuin Aku Ankan jalat
Keltaisten lehtien vakaat puolikuut kuukausi sitten ajetulla ruohikolla pilkottavat kuin persikan viipaleet piirakan päällä. Persikkapiirakkaa heiluttelee piirakkalapio ja lehtiä tuuli ellei ruohonleikkurilla ajeta niitä mäsäksi. Ja kai se piirakkakin siitä jollain tavalla vaihtaa koostumustaan täydellisestä piirakasta muistoksi täydellisestä piirakasta ja kenties olemassaolonsa kautta lupaukseksi uudesta piirakasta. Mainitut tulevat pysymään maan päällä sekä maatumaan että voimauttamaan uutta kasvua omilla tavoillaan.
Runsas lehtisade sienimetsässä kirjavoi maata matkalla suppilovahveroiden luo, mutta siellä missä suppilovahverot kasvavat, seisovat suuret kuuset hiljaisina ja tiheiköissä niiden ruskeat neulaset peittävät maanpinnan. Vihreät suloiset sammalet ovat valloillaan, missä saavat valoa ja mustikanvarvut nousevat jopa polveen saakka. Siellä sammalten, kallioiden ja kuusten oksien kärkien tasalla kehämäiseen tapaan keltajalkaiset suppilovahverot kannattelevat ruskeita lakkejaan, jotka aivan nimensä mukaisesti muistuttavat suppiloita.
Keltaiset jalat sienimetsässä ovat helppo tuntomerkki. Toisinaan esiintyy värivaihtelua ruskeaan. Enimmäkseen voidaan todeta, että - suppisten - jalat ovat keltaiset kuin Aku Ankan jalat. Lapsillekin se on helppo ja mieleenjäävä tuntomerkki. (Suppilovahveron toinen englanninkielinen nimi on muuten yellowfoot, toinen funnel chantarell.)
Suppilovahverotkin sopivat piirakkaan siinä missä lasagneen tai kastikkeeseen. Metsästä mukaan lähteneet neulaset ja satunnaiset mustikanlehdet sekä muut roskiksi luokiteltavat saadaan kotosalla helposti pois vedessä huuhtomalla.
Jauhelihan liittolaisiksi suppikset ovat varma valinta. Nyt aion kokeilla niitä lasagnessa kikherneiden kanssa. Kaikenlaista ruokaa, mihin laitetaan vuokaan lasagne-levyjä, juustoa ja tomaatteja voitaneen kutsua lasagneksi. Tämä uuslasagne noudattaa aivan omia lakejaan. Se tehdään kermaviilin avulla. Suppikset paistetaan ensin pannulla, jotta niistä irtoaa neste. Ainekset pilkotaan, tarvittaessa esikypsennetään, kikherneet liotetaan ja sekoitetaan kermaviiliin, myös osa juustoraasteesta ja/tai muu juusto sekoitetaan sinne sekä mausteet.
Ladotaan kerroksittain lasagne-levyjen kanssa ja laitetaan paistumaan. Paistamisen kauneus on matalassa paistolämpötilassa. Paljon ei tarvitse lämpötilaa päälle 150 ° C kääntää, pitkä paistoaika tekee taikojaan. Paistovuoka kannattaa peittää esim. metallikannella. Kymmenisen minuuttia ennen uunista poistamista lisätään päälle gratinoiva juustoraaste ja paistetaan kypsäksi ilman kantta.
Höyryävää metsäsienilasagnea annostellaan lautasille. Avataan viipalekurkkupurkki ja nostetaan itse valmistettuja suolakurkkuja kyytipojaksi vihersalaatin kanssa. Avot! Persikkapiirakkaa jälkiruoaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti