Kokeillaan fribaa = frisbeegolf

Kiitos kirjastojen esinelainat friban kokeiluun tarvitsee vain kirjastokortin. Sillä saa lainattua kolme eriväristä kiekkoa Vantaa-kangaskassissa, mikä osoittautuu käteväksi kiekkokassiksi itse puuhassa.

Käytännössä pelaan pelin kahdella kiekolla, turkoosi midrange ja harmaa putteri. Kolmas kassin kiekko, kevyempi fairway driver, jää yhteen heittokokeiluun.

Peliin olen sen verran aiemmin tutustunut, että tiedän Suomen mestari Niklas Anttilan - ja että pelaajilla voi kiekkorepuissaan olla parikymmentäkin erilaista kiekkoa. 

Kolme kiekkoa hyvin riittää peliin tutustumiseen. Käytännössä midrange-kiekolla teen pitemmät heitot ja käytän putteria koriheitoissa.

Emme laske pisteitä tai edes heittojen lukumääriä. Huomaamme par-luvut ja senkin, että omat vaatimattomat heittojen pituudet eivät taida millään riittää par-lukuihin pääsyyn, mutta jätämme tuon huomion lajiin tutustuessamme sivuun. Jälkeenpäin mietin, että kentän par-luvut ovat suunniteltu nuorille miehille ja oikeastaan eri ikäryhmille vauvasta vaariin olisi hyvä olla omantasoiset par-luvut.

Muutaman väylän kokeilun jälkeen peliin taitaa löytyä imua ja se löytyy heittotekniikan etsimisestä ja ulkoilusta.

Kaverini kanssa kierrämme yhdeksän väylän rataa. Otin infotaulun väyläkartasta kuvan ja sitä tarvitaan alkupuolella muutamaankin kertaan, jotta erotamme entisellä pellolla lähekkäin sijaitsevat väylät toisistaan. Nimittäin aloituksessa jo haksahdamme. Heitämme lähintä koria kohti ja se onkin kierroksen viimeinen kori. 

Väylien löydyttyä pääsemme jutun juonesta kiinni. Monet väylistä ovat satametrisiä. Rata on monipuolinen. Osa väylistä on helppokulkuisella avoimella pellolla, mutta muutama on raivattu metsään.

Metsäväylät ovat meistä kivoimmat. Väylien varrella suuret puut on suojattu puiden ympärille väylän puolelle sidotuilla laudoilla. Kaverini tykkää siitä, että metsässä ei tuule. No, metsä on muutenkin mukava ympäristö ja lyhyet heittomme pysyvät kohtuudella, ja jopa hyvin, väylillä. 

Itseäni miellyttää metsän vivahteikas ympäristö, pohjan vaihtelevat muodot ja metsän rentouttava vaikutus. Metsässä väylien välillä tallaamme rakentamattomia, maaston muotoa mukailevia, sinne kuluneita ja selvästi sinisellä merkittyjä polkuja puiden lomassa. Samalla tulee huomattua kevään etenemisen vaiheita luonnossa, mustikkakin jo aloittelee kasvuaan.

Heittomme ovat samankaltaisia, kaartuvat aina lopussa vasemmalle. Kokeilemme pieniä varaatioita heittotapoihin. Kaverini saa jopa jonkun suoran heiton. Heitot ja niiden hiominen taitaa olla tämän pelin suola. Ainakin aloittelijalle. Pistelasku varmaan tuo  peliin kilpailuelementin, jos se kiinnostaa.

Frisbeegolfrata pitää meitä liikkeessä pari tuntia. Pelikaverini on tehnyt eväät ja metsän siimeksessä ne on hyvä nauttia. 

Kaverillani on mukana tyhjä pussi roskia varten. Yhdeksän väyläisen reitin varrelta se tulee täyteen, myös pantillisia juomatölkkejä löytyy maastosta. Onneksi reitin infotaulun luona on roskis, minne hän saa keräämänsä roskat laitettua.

Friba-harrastuksessa ulkoillaan. Siihen yhdistyy keskittymistä ja taitoa kehittävää tekemistä. Arvostin sitä, että tällä reitillä pääsi myös oikeaan metsään, toisaalta raivatut väylät jäivät mietityttämään. 

Kotona lavuaarissa pesen vedellä ja saippualla lainaamani kirjaston kiekot ennen niiden palautusta kirjastoon. Vaikka maa oli jo kuivahkoa, eniten käyttämääni turkoosiin midranger-kiekkoon tarttui multaa sen laskeutuessa heitoissa kyljelleen maahan.

Suomi näyttää hurahtaneen frisbeegolfiin, sillä maassamme olevien ratojen lukumäärä kivunnee jo toista tuhatta. Ratakartasta näyttää puuttuvan 9-väyläinen kokeiluratamme ja tiedämme toisen sen läheisyydessä sijaitsevan alueen, missä on fribakoreja, mutta sekään ei näy kartoissa.