Roskalenkki

 Juoksen kevyesti asfalttia, hiekkapohjaa, metsäpolkua. Kiipeän kaatuneen rungon yli, väistän toisen, mutkittelen pikku polkuja, ylöspäin. Saavun suunnittelematta paikkaan, jota olen tottunut nimittämään nuotiokallioksi.

Kaksilakisen kallioharjanteen päällä löytyy nuotiopaikka tälläkin kertaa. Tavattomasti roskia.

Ensin katselen vaan, totean tilannetta. Parisen vuotta sitten olen käynyt täällä viimeksi. Kierrän katsomaan, onko toissa vuonna ilmoittamani ruostunut runkopatjan runko viety pois, muistan missä se silloin lepäsi. Juuri se kohta näyttää tyhjältä. Pian kuitenkin huomaan vastaavan esineen kallion laella ohutta männyn runkoa vasten kallelleen tuettuna ja turkoosein repaleisin roskapussein, kuin merkattuna. Voiko tästä lukea, että ilmoitukseni jälkeen se oli käyty paikantamassa, siirretty silloisesta sijainnista kallionotkossa kallion laelle ja merkitty useilla värikkäillä kauas näkyvillä roskapusseilla, jotta niiden, kenen piti se noutaa, olisi helppo löytää se. Ja nouto jäi tekemättä. Uusi ilmoitus ympäristöpalveluihin.

Kaupunkimetsissä on tämmöistä. 

Ihmiset hakeutuvat viettämään aikaa asuinalueiden lähikallioille. Uudellamaalla kalliot ovat kumpuilevia, jääkauden sileiksi hiomia ja edelleen kovasta kulutuksestakin johtuen paljaslakisia. Ihmiset menevät metsiin virkistymään - metsät kutsuvat. Metsän sisässä nuotioita sytytellään ja sinne luodaan sellaisia omia pikku alueita, minne palataan. Tämäkin metsäalue sijaitsee kahden kaupunginosan välissä. Se on kolmattakymmenettä hehtaaria ja jatkuu metsäisenä käytävänä molempiin suuntiin. Sieltä löytyvät ulkoikureitit ja metsänpohja niin täynnä vapaasti muodostuneita polkuja ja polkujen pohjia, että valtapoluilta poikettuaan polkuvalintoja joutuu tekemään muutaman metrin välein tiheimmissä paikoissa. 

Joku on viritellyt suurimman nuotiopaikan viereen laavua. Työkaluja on käytetty, pikku mäntyjä näköjään sahattu, vasaroitu, naulattukin. Laavun ylärima, tukirunko on kiinnitetty kahden puun väliin. Kattoa on ilmeisesti laadittu jätesäkeistä. Riekaleet on jäljellä, rimassa ja ympäristössä.

Juomatölkkejä, mukeja, foliossa tuotuja lämminnoutoruokapakkauksia. Toisen kallion laen alkaessa laskea löytyy koiran turkin harjauspaikka. Siinä on lämpimiä villoja. Nähtyäni sen uutisen, että koiran karvat voivat olla vaarallisia pikkulintujen poikasille, en voi muuta kuin luokitella ne samanlaiseksi roskaksi kuin muunkin kalliolle tuodun ylimääräisen jätteen.

Roskaajalta on jäänyt tyhjiä muovipusseja. Niinpä. Siinä on valmiit roskapussit. Ryhdyn puuhaan. Kerään roskia ja jätesäkkien rempaleita nuotiopaikan ympäriltä. Siitä täyttyy yksi musta roskapussi. Kallioilta löytyy toinen ehjä, tyhjä, turkoosi roskapussi. Siihen kerään koiran karvat. Yhden puun juurella on ohuehkosta metallipuikosta siksak-kuvion muotoon taitettuja kenties tuolin tukirankoina toimineita osia. Keräilen ne käteeni. 

Kahden täyden roskapussin ja metallitukien kanssa lähden vaeltamaan urheilupuiston roskista kohti. Lyhimmillään nuotiopaikasta on joku 100 m toisessa suunnassa olevaan asutukseen, urheilupuiston puolelle ehkä joku 200 - 300 m. Mäkeä alaspäin. Painelen pitkin metsän pohjaa. En erikoisemmin seuraile mitään polkuja, siitä vaan polkujen poikki, puiston suuntaan. 

Pihlajien keskelle pysähdyn. Siinä katselen niitä ja ylös kurottavia koivuja aikani. Sitten pongaan sen. Pikku puusta. Polkupyörän etuhaarukka.  

Jaha. No, ei siinä ole mitään uutta. Kerran ex-naapurini kanssa keräsimme organisoidusti roskia lähimetsästä. Hän tilasi kaupungilta pihdit, pussit ja poiskuljetuksen. Kenties hämmästyttävin asia, mitä löysimme tuon parituntisen kuluessa oli electrolux ergorapido, mikä on varsi-imuri. Se oli viskattu melko korkealle puun oksaan, johon se oli takertunut suulake- ja varsiosan välistä roikkumaan. Pitkän kepakon avulla saimme sen sieltä pudotettua ales. No joo. Tämä pollkupyöränhaarukka oli puusta ohimennen yhdellä kädellä napattavissa ja poisvietävissä.

Kun teen taideteoksia, niin tässä kävi mielessä, että tässä olisi kolmiulotteisia tarvikkeita - ja kierrätyssellaisia, metallisia, ei muita. Myöskin sitä visioin, että millaisia taideteoksia niistä voisi tehdä, metalliosat tukevaan maalaus/kudontapintaan yhdistettynä. Taideteosten tekijällä on myös taideteosten säilyttäminen, organisoiminen ja muu hallinta tehtävänä ja siihen tarvitaan tilaa. Mikään, mikä jäisi nurkkiin notkumaan ei jaksa kiinnostaa. Eli melkeinpä pitäisi olla tilaus sisällä.  

Urheilupuiston roskiksen maha on tyhjentynyt. Saan nuotiopaikalta keräämäni roskat sinne. Siksak-metalliosat kädessäni kävelen kotiin kuin joku animehahmo, jolla on  sammuneita salamia kädessään. Pesen ne. Vien polkupyörän haarukan metallinkeräykseen. Siksak-kepakot lepäävät kylppärissä.

Luonnonystävän aamuinen lenkki muuttuu metsän siivoamiseksi. Ylen keväinen  roskapussikampanja selvästi tehoaa, kaupunkimetsät ovat yleisesti siistimpiä. Tarvittaisiinko syksylle kuitenkin toinen kampanja, jotta kesän aikana levitetyt roskat saataisiin kerättyä pois talven alta? Yksittäiset kerääjät puhdistavat paikkoja, osa säännöllisemmin, osa kun-kohdalle-osuu-tyyppisesti läpi vuoden. Yhteinen kampanja aktivoi ja yhdistää. Väittäisin, että yhdessä asiaan tarttuminen vähentää roskaamista!