Otetaan zeniläisen taidekäsityksen mukaisesti valokuvia

Zeniläinen maailmankäsitys korostaa spontaaniutta, suoruutta, osuvuutta, elämässä kiinni olemista ja kaavoihin kangistumattomuutta. Voi todeta, että tähän päädytään  tietynlaisten harjoitteiden kautta, mitkä ovat tyypillisiä juuri zeniläisyydelle. Spontaanius nousee tarkasti määritetystä harjoituksesta.

Esimerkki zeniläisestä taiteilijasta, muusikosta, kertoo, miten spontaanius ja joustavuus ilmenivät hänen esiintyessään. Hän soitti huilua keskellä New Yorkia pitämässään konsertissa. Tilaan sattui kantautumaan kaupungin ääniä. Zen-mestari kytki nämä äänet osaksi esitystään, hänen huilunsa soitti helikopterin pyörivien lapojen tahtia ja otti muutkin yllättäen ilmenneet äänet osaksi konserttiaan.

Tämän postauksen käsitykset zeniläisyydestä ja sen taidekäsityksestä perustuvat John Daido Loorin kirjaan. Hän perusti New Yorkin viereen vuorille zeniläisen taidekeskuksen. Hän on opettaja, valokuuvaja ja niin - hänestä, länsimaisen tiedekäsityksen omaksuneesta henkilöstä - tuli zen-pappi. Kauniiseen paikkaan, vuoren lähelle ja kahden joen risteykseen, perustamaansa taidekeskukseen on hakeutunut eri alojen taiteilijoita, joiden kanssa hän on tehnyt myös yhteistyötä.

Valokuvataiteilijana valokuvaamisesta hän ohjaa seuraavasti: Mene ulos ja tunnustele, mikä kohde ilmaisee sisintäsi. Hän kehottaa viettämään tarpeellisen ajan - ja kulkemaan tarpeelliseen suuntaan. 

Päätän kokeilla hänen neuvoaan. Lähden ulos tabletin kamera valmiustilassa.

Tavallisesti ottamani kuvat ovat melko lailla lähikuvia ja näyttävät asioista itse ytimen,  paljon alla olevaan tapaan. Vaikka kuva liljasta on otettukin "zen-kävelyllä",  allekirjoittaneen kädenjälki näkyy siinä; huomasin kuvakulman kauempaa, metrien päästä, mutta liljan valkoisuus vaikutti laajassa kuvassa ns. palavan puhki ja kuvasin liljan lähempää - huomaa kuitenkin kuvassa olevat muut elementit. Ilman zeniläistä viitekehystä olisin saattanut kuvata vielä lähempää (kuvasinkin).

Valkoinen lilja

Otin kävelyllä muitakin kuvia. Vain kävelin, koetin vapautua mistään ennakoinneista, kohotin tabletin kuvaukseen, kun siltä tuntui ja otin sellaisen kuvan, kun tuntui. Kerran pari en mennyt pöheikköön kutsun kuuluessa, kun varoin sateen jälkeen kastumista, mutta sain joitakin kuvia, mitä luultavasti en olisi ottanut tutustumatta zen-valokuvaukseen.

Koskapa zeniläiseen taidekäsitykseen kuuluva itsensä sivuun laittaminen - jotta taide voi virrata vapaasti - on ennestään tuttu prosessi, koin että zen-tyyppinen valokuvaus on vain jatkumoa sille, mitä muutenkin teen. Kuitenkin se mahdollisti valokuvatessa irtipäästämisen uudella tavalla.

 

 

Kuviin tuli laajempia näköaloja, maisemia, joissa on jokin "aihe", kuten kukintansa loppuvaiheessa oleva horsma loppukesän vehreydessä. En ole muuttanut kuvia rajauksen tms suhteen.

On sellainen tuntuma, että kuvissa on jotenkin samaa tunnelmaa kuin John Daido Loorin kirjassa esitetyissä kuvissa. Jotenkin kuvat yllättävät itseni. Zen-kuvissa on laajempi kuvakulma, mitä yleensä käytän.

Jaa, muuttuiko maailma hetkeksi jotenkin zeniläisemmäksi, pihamaan runsaus tuntui oikein nousevan esille. Sain viettää mielenkiintoisia hetkiä tutustuessa vanhaan, mutta kai ajankohtaiseen taidekäsitykseen. Kokemuksen myötä avauduin valokuvaukselle ja sen tutkiskelulle, sen tekemiselle uudella tavalla - olen kuitenkin suhtautunut siihen varovaisesti.

Saattaa olla, että horsmakuva on enemmän kertomus irtipäästämisestä taipumuksestani yksityiskohtien kuvaamiseen. Näin se on osa prosessia, kertomus siitä. Loori kehottaa pyytämään palautetta oppimismielessä; hän pyytää kysymään, millaisia tunnelmia, tunteita, kuvat herättävät. 

Kirja: John Daido Loori: Zen ja luovuus. Kehittyminen taiteen polulla. Opettajan ja New Yorkissa taidekeskusta johtavan tekijän teos.

Osho: Luovuus. Kohtaa sisäinen voimasi. Kirja esittelee Oshon puheita ja näkemyksiä, jotka ovat aika suorasukaisiakin. Nostaa esille taideterapian mahdollisuudet, mutta suosittelee polttamaan vain terapiatarkoituksessa, itsensä puhdistamiseksi, tehdyt työt.