Maariankämmekkä - Suomen oma orkidea

Kukinta on alkamassa. Nyt on hyvä aika mennä bongailemaan kämmekkäorkideoja !

Maariankämmekkä, joka kuuluu täpläkämmeköihin alkaa kukkia. Helposti kasvin tunnistaa punapilkullisista lehdistä. Maariankämmekkä kasvaa siellä, missä maa soistuu. Sammalesta nousee kukkavarsi, jonka päässä on kukinto. Lehdet kasvavat sammalen päällä, jokunen varressakin, pienenevät varressa ylöspäin. Kasvupaikka vaikuttaa kasvin kokoon. Kukan väritys on vaalean violettimainen tummemmin kuvioin. 

Kuvassa Maariankämmekkä aloittelee kukintaa. Kukka kasvaa pituutta kukinnan edistyessä. Maariankämmekän suku on liuskakämmekät ja niistä meillä yleisin laji on täpläkämmekät. Pienikukkaisen kasvin kukinto sulautuu hyvin suomalaiseen metsämaisemaan, vaikkakin kohoaa, usein sammaleisen, kasvualustansa yläpuolelle selvästi.



Tämän suuren yksilön lehdissä pilkullisuus erottuu hyvin. Tämä kasvi johdatteli etsiskelemään ja huomaamaan melko kohtuullisen joukon maariankämmeköitä Asolan pohjoispuolella Vantaalla olevan kuntoradan varrella. Kasvia on tavattu Suomen päälaen tuntumassa asti. Vaikka siitä on havaintoja ympäri maata, levinnäisyyskartassa on kuitenkin vielä valkoisia kohtia. Katso missä kaikkialla Suomessa maariankämmekkä kasvaa

Kasvin ulkomuoto vaihtelee kasvupaikan mukaan heinämäisen ohuesta paksumpivartiseen.

Suomessa kasvaa 33 eri kämmekkälajia. Kesä-heinäkuu on hyvä aika harrastaa kämmekkä- eli orkideabongausta ihan vain omaksi iloksi. Samalla tulee oltua ulkona ja samoiltua luonnossa. Havainnoistaan voi myös ilmoittaa esim.  Ilmoita luontohavainto  Mukavaa puuhaa isoille ja pienille !

Kuvia Suomen orkideoista

Luontoportti faktoja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Vappuaskartelu - Vappuhuiskat ja kukat - Tee se itse