Kevätretki serkun kanssa Uutelaan

Auringonpaistetta siniseltä taivaalta, lakkaamatonta lintujen konserttia, kukkapuuhia ja lämpötila nousee välillä jo kesäisiin lukemiin. Niinpä päätimme lähteä ulkoilemaan luontoon. Kohteeksi valikoitui pääkaupunkiseudun yksi suosituimmista viikonlopun ulkoilukohteista, Uutela. 

Uutela on Vuosaaren vieressä oleva metsäinen niemi, joka rajautuu mereen. Uutelassa on luonnonpuisto eli siellä on mahdollisuus kulkea luonnon keskellä, mihin ihminen ei ole kovin paljon vaikuttanut. Uutelan luonnonpuiston alueelle on rakennettu polkuja ja ne pidetään auki mm. katkaisemalla ja siirtämällä syrjään poluille kaatuneet puut. Uutelassa on myös muita alueita, mökkejä, kansalaisjärjestöjen toimintaa, tulipaikkoja, kota, merkitty luonto- ja aistipolku, puutarhapalsta-alue jne. 

Menemme hieman sivummalle, jotta emme osuisi ruuhkaisimpiin paikkoihin. Lähdemme liikkeelle koirapuiston vierestä, Skatan tilan takaa. Sinne mennessämme näytän serkulleni ja hänen tyttärelleen nyt jo metsittymään alkaneet niityt, missä suomenkarjaa pitäneen Miina Äkkijyrkän lehmät laidunsivat. Laidunten aidat on poistettu ja vesakko on alkamassa kasvaa.

Käymme kurkistamassa meren rantaan, mutta tämä puoli on varjossa ennen puolta päivää. Kuljemme metsän polkua. Linnut laulavat, pongailemme kasveja. Metsässä on kohtuullisen monia kaatuneita runkoja, jotka toimivat elinvoimaisina eliöyhteisöinä hyönteisille - metsä on täynnä hyönteishotelleja : D

Luonnonpuistoon on rakennettu silta pikku puron ylitse. Puro tulee suolta, mikä vielä retkemme aikaan on talven jäljiltä ruskean heinän peitossa. Serkku kertoo unestaan, jonka oli nähnyt edellisenä yönä. Siinä oli ollut vihreä suo. Luonnossa liikkujalle suo on tuttu, mytologiassa kenties mystinen, rakenteellisesti ajateltuna välimuoto järven ja kovan maan välillä ja sillä tavalla kai loogisesti jopa perusteltu.

 

Serkku laulattaa puhelimensa kameraa. Pellon vieressä kasvaa ryhmä haapoja. Yhdessä haavassa kasvaa näitä tummia kääpiä.

Olemme pysähtyneet syömään pienet eväät korkean kallion juurelle. Katselemme, miten kevät etenee, tunnistamme puulajeja ja nautimme auringosta, luonnosta ja ulkoilmasta.

Astumme hiekkatien ylitse. Samoamme metsän pohjaa. Kuljemme polkua palsta-alueen ympäri. Katselemme, miten hyväntuuliset ihmiset touhuavat palstoillaan. Serkkuni tietää, missä kasvaa palstoilta levinnyttä villiintynyttä puutarhavadelmaa. Tien varrella parissa autossa on suuri määrä säkkejä, joissa lukee Pollen parasta. 

Siro siluetti piirtyy pellolla katsojan silmiin, valkoinen häntä vilahtaa. Valkohäntäpeurat ovat tulleet syömään. Peurat ovat tottuneet ihmisiin, mutta eivät kuitenkaan päästä aivan lähelle.

Etualalla aistipolku, oikealla näkyy pisteaitaa ja taustalla järjestön käytössä oleva rakennus.

Uudennäköisestä pisteaidasta on tehty pari aitausta, kenties kesällä niihin on odotettavissa lampaita tai vuohia. Kodasta nousee savua, katsomme aistipolun, missä voi mm. kosketella eriaisia kiviä ja muita materiaaleja, peilin palat heijastavat, kivien päällä astellessa voi kenties kuulla erilaista ääntä. Tähän aikaan vuodesta mitään maistettavaa polulla ei taida olla.

Uutela on moni-ilmeinen ulkoilukohde. Siellä on vieretysten aitoa luontoa ja monenlaista ihmisen toimintaa.

Kuvat SH.