Tekstit

Toukokuun näyttely

Kuva
Toukokuun näyttely on ripustettuna. Näyttelyyn valikoitui paperinarukudontatöitä. Töiden muoto ja pituus, vaikuttivat niiden valintaan juuri tähän ripustukseen. Myös lukumääräisesti tila tarjosi sopivat puitteet kuudelle työlle. Italialaiset sarjat I - V ja Keltainen Näyttely on esillä toukokuun loppuun Kallion kirjastossa , Viides linja 11, 3. krs, Helsingissä. Näyttelyn nimi on Kesän ilo. Intuitiivisesti luotu loimi ja siihen kudotut paperinarutyöt ovat värien leikkiä. Kaikki tapahtuu tasossa - ikivanha käsin kutomisen tekniikka suomalaisilla kangaspuilla luo tasaisia pintoja, mitä kuvioidaan rakennetulla sidoksella ja toteutetulla poljennalla.  Loimien paperisia pitkiä hapsuja on kiharrettu, kiepitetty tai sidottu. Kuvassa oikealla olevan työn ylähapsut on leikattu loivasti vinoon.Toisena ripustuksessa oleva työ on ripustettu yläosastaan kaarevaksi - se on kuin keväinen kevyt puro. Onteloihin on sijoitettu puulistoja. Ensimmäisen työn alalaidassa villalangat keskustelevat paperinaru

Puista puhetta innovaatioista muista

Kuva
 Suomella ja suomalaisilla on paljon perusosaamista ja kokemusta metsityksestä.  Tämän maan suuri metsityskampanja alkoi maaltamuuton myötä kaupungistumisen kuhinoissa. Nimittäin pellot pantiin pakettiin - niin silloin sanottiin - ja ne istutettiin metsälle. Ne kenties harvalukuiset pellot, jotka jäivät luonnontilaan, ovat ilman ihmisen käsittelyä metsittyneet luontaisesti ympäröivistä metsistä ilman kautta leviävistä puiden siemenistä. Maamme nykymetsien kunto voisi olla parempi. Talousmetsien siimeksessä moni kaipailee luonnontilaista metsää virkistyäkseen. Metsät ovat edelleen suuri voimavaramme monin tavoin. Metsien merkitys raaka-ainevarastoina korostuu, on helpompi huomata ja muistaa puista saatava sellu, pakkausmateriaali tai vaikkapa kangas - jopa ruoka, kuin puiden suurin ja perustavanlaatuisin tehtävä. Puiden ja muun kasvikunnan tärkein tehtävä on hapen tuottaminen. Kyllä te tiedätte  yhteyttämisen; vihreät lehdet tuottavat hiilidioksidista happea ja sokereita auringonvalon a

Koulujen on aika monipuolistua

 Laitetaan lisättävän todellisuden lasit päähän, sijoitetaan nuori tasaisen avoimen kivisen kentän eteen ja annetaan hänelle tehtävä. Tehtävä kuuluu näin. Lisää kentälle todellisuutta, joka miellyttää sinua. Sinne ilmestyy näpräyspaja, eläimiä, kasveja, rakennuksia, kiipeily- ja kuntoiluvälineitä, temppurata, backaritramppa pehmeine laskeutumisalustoineen. Kaikkia asioita, millä voi tehdä itsensä näkyväksi itselleen ja muille - tai välittää tunteita tai koskettaa sallitusti, kevyesti tai hellästi.  Siirretään tämä todellisuus koulujen pihoille. Miten luulette sen vaikuttavan koulun mielekkääksi kokemiseen, oppimistuloksiin tai hyvinvointiin ? Ainakin se on erilainen rakenne kuin apaattiseksi tekevä puhelimen selaaminen välkällä sisällä ja näyttöjen tuijottaminen kaksoistunneilla opettajan ohjausta seuraten luokassa, missä näkymät ulkomaailmaan on suljettu sälekaihtimilla jonain päivänä - varmaan auringonpaisteen vuoksi. Kouluvalmentajien yksilöt huomioiva ja heidät näkyväksi tekevä roo

Mitä kasveja pölyttäjähyönteisille

Kuva
Pölyttäjähyönteisyhteisön unelmaympäristöt suunnitellaan ja luodaan nyt.  Kun valitset pihallesi, puutarhaan, kasvimaalle tai parvekkeellesi kasveja, sinulla on mahdollisuus suosia pölyttäjäystävällisiä kasveja. On tärkeää tietää, että vain osa kaupan olevista kesäkukista, sopii pölyttäjille. Osa kukista on niin pitkälle jalostettuja, etteivät hyönteiset vieraile niissä eli saa niistä ravintoa, mettä tai siitepölyä. Jotkut näistä ylijalostetuista kukista ovat kovin kauniita silmälle, mutta aivan nollan arvoisia pölyttäjien kannalta. Mehiläiskasveja Suomen mehiläishoitajien liiton mukaan Onneksi luonnon tarjonta pölyttäjille on runsasta. Vai mitä sanotte, pajut, valkovuokot, voikukka, metsävadelma, mustikka ja kanervat ovat esimerkkejä runsaasti kukkivista luonnon kasveista, mitä pidetään mehiläisten kannalta erinomaisina. Omaan puutarhaan voi valita mehiläisten suosikkeja, kuten mansikka. Nurmikolle tai suuriin ruukkuihin voi istuttaa hyönteisiä suosivia kukkasiemensekoituksia tai puna

Mitä tapahtuu keramiikassa - 3D ja hämmästyttävä historia

Kuva
Ihmiskunnalla näyttää mukavasti menneen yli 30 000 vuotta saven kanssa puuhatessa. Savea muokataan perinteisesti käsinrakennustekniikoilla, muottien avulla tai dreijaamalla. Keramiikkatekniikoiden avulla valmistetaan käyttöesineitä sekä kotitalouksiin että teollisuuden tarpeisiin. Ominaisuuksiltaan savilaaduista tehdyt tuotteet ovat kovia ja kestävät korkeita lämpötiloja, niillä on huono sähkönjohtavuus, eivätkä ne reagoi kemiallisesti helposti, niiden tiheys on alhainen ja ne ovat hauraita. Keramiikasta tehdään myös taide- ja designesineitä. Nykyisessä 3D-tulostuksessa käytetään keraamia. 3D-tulostus voi olla ainakin materiaalia kerroksittain lisäävää tai lietettä lasereiden avulla halutuista kohdista kovettavaa. Jälkimmäistä kutsutaan  massan polymerisoinniksi , jolloin pienet molekyylit saadaan muodostamaan suurempia ryhmiä. 3D-tulostus tuottaa sekä senkaltaisia muotoja että massatuotantoa, mitä aiemmat valmistustekniikat eivät mahdollistaneet. Avaruustutkimus kehittää keramiikasta

Löydä oma voimasi

Kuva
 Kun intohimo hittaa lujaa, siinä se on. Siinä on voiman hetki. *** On lähdettävä kauppaan matkojen taa, on rajoitettava vierailua, jotta ehtii hakea IKEAsta puisen kaulimen ennen kaupan kiinnimenoa, on tyhjennettävä vaikka kylpyhuone, jotta pääsee sen saven kimppuun kotona. Savihommia Sitä valvoo myöhään, keksii tarvittavat ratkaisut, turha järkeily jää pois ja tekee, löytää muodot, uudet ratkaisut, tekee enemmän ja innovatiivisemmin..... kun on flow-tila päällä.  Energiaa riittää seuraavana aamunakin sekä jaksaa siivota jälkensä hyvin, koska tietää, miten tärkeää se on. Intohimo ja järki toimivat yhdessä parhaan lopputuloksen takaamiseksi.  Intohimon hitatessa lujaa, sitä ryhtyy vaikka savihommiin, jos se on herättänyt intohimon - vaikka tietää, ettei se pöly ihan terveellistä ole - no hankitaan suodattimia, siivotaan ahkerasti, järjestetään asialliset työtilat. Keinoja on. Ja se on menoa. Ja minne se viekään, aika näyttää. Intohimon etsintään Intohimossa on voimaa - pois alta risut

60 on uusi 40 - jopa 30 !

Siltähän se tuntuu! Ideoita pursuilee, asioita kiinnostelee, inspiraatioita tulee, menee ja on halukkuutta ja avoimuutta uusille asioille. 16  - 17 km hiihtokaan ei tunnu siltä, kun vois odotella, eli tuntuu ei-miltään. Jokin kuitenkin on toisin, henkinen turvallisuus on kehittynyt ja on ihmisenä varmempi, asiat onnistuvat helpommin, ei tarvitse käydä syvien kierrosten kautta prosesseita, koska ne tasot on tutkittu aiemmin. Tarvittaessa uusintasukelluksia voidaan tietysti tehdä. Tästä linkistä pääset katsomaan reaaliajassa muttuvaa tilastotietoa ihmisen touhuista: Ole hyvä! Tilastoja Olisko 60 melkein paras ikä. Sinulla on intoa sekä vakautta, elettyä elämää, mikä antaa  kokemuksen tuomaa näkökulmaa, pilkettä silmäkulmaan, rentoutta - ja sallivuutta. Edelleen voit olla dynamo, mutta se dynaamisuus on sallivampaa ja mukaansa ottavaa, toisia arvostavaa.  Se on näköalapaikka, tasanne kenties, tehdyn matkan taakse- ja eteenpäin katsomisen paikka. Miltä matka näyttää - ja sitä on vielä jälj