Parhaita (metsän)eläin kohtaamisia

Mökkimme sijaitsee suurten metsien siimeksessä. Tavallisesti siellä näkee pihapiirin lintuja, joskus pupuja - ja satunnaisesti hiiren. Tämä on sopinut minulle hyvin. Tämän päivän parhaisiin kohtaamisiin edetään hitaasti kiiruhtaen, mutta sieltä ne tulevat.

Eilen tarjoiltiin pupuherkkua. Näin naapurin pihassa kuusi pitkäkorvaa syömässä kevään maistuvaa ruohoa. 

Pupuilla oli jo vaihtunut kesäturkki muutoin, mutta korvien päissä vilkkui kirkkaan valkoista. Katselin aikani pupujusseja vajaan sadan metrin päässä tiellä, käännyin pois ja jätin heidät keväänvihreisiin heinäpitoihin ja keräilin tielle tippuneita koivujen oksia pois kulkiessani.

Se oli eilen se. Enemmän pupusia, mitä olen yhdellä kertaa nähnyt.

Tänään pupuja puikkelehti omassa pihapiirissämme, osa rusakoita, arvelen, osa metsäjäniksiä. Pörriäiset, perhoset ja kärpäset kieppuivat sinitähtösissä. Joku keskikokoinen kimalainen vieraili pikku tulppaanissa. Sain siitä epäselvän valokuvan, mutta tässä selvempi kuva kukasta, ilman pölyttäjää. Tämän tulppaanilajikkeen kukat nuokkuvat.

Keväinen nuokkutulppaani

Teen polttopuita metsän reunassa. Se on hyvää kuntoilua, siinä näkee työnsä konkreettisen tuloksen ja oksaisia kuusipöllejä saa välillä useammankin kerran kirveen kanssa kopautella, ennen kuin ne haloiksi halkeavat. Mutta kun lohkeavat, osasta tulee sellaisia tasakylkisiä, kuin kirjoja. Oksakohdat antavat aaltoilevia muotoja.

Välillä täytyy pihassa käydä tauolla juomassa. Matkaa vanhan pellon viertä voi olla parisen sataa metriä. Siinäpä etenen rauhallista kävelyvauhtia leveää uraa pitkin, kun huomaan vastaantulijan - ja se minut. Nenä sillä on maassa, siitä noukkii jotakin syömistä. 

Pysähdyn - ja samoin. Seison siinä levollisesti, turvalliselta tuntuu. En halua lähestyä, vaan antaa eläimelle tilaa. On kaunis aurinkoinen iltapäivä. Eläin jatkaa maan tonkimista, ei tee elettäkään siirtyä muualle. Päätän siirtyä uran sivuun. Pian kaunis mäyrä tekee samoin ja katoaa pois näköpiiristäni.

Mustaa ja valkoista raitaa. Päättelen mäyrän habituksesta, että kyseessä oli mammamäyrä. 

Päivän päätteeksi lähtiessäni polttopuutyömaalta kirves ja vasara kainalossa pihan suuntaan näen pian pupu pitkäkorvan seisovan ajettavan uran vihreällä nurmikolla. Pysähdyn. Ajattelen taas, että annan sille tilaa olla rauhassa. Tulee toinen pupu edellisen luokse ja tämä toinen selvästi katsoo minuun. Siinäpä seison, muutama kymmenen metriä. No, jälkimmäinen pupu lähtee pian pois, näen sen loikkivan lähistöllä, ei näytä säikkyvän minua, kiertää jopa lähemmäksi noin 90 asteen kulmassa ensimmäiseen pupuun nähden.

Eka pupu syö ruohoa istualtaan, ja matalana. Mutta sitten. Vaihdan hieman seisoma-asentoani. Piehtaroiko se tosiaan, en oikein selvästi nähnyt? Sitten se tekee sen uudestaan, saman mitä voi hevosten ja koirien nähdä tekevän, hieroo selkäänsä nurmikkoon. Ja jää muina pupuina kyljelleen makoilemaan. Ihan parasta!