Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2024.

Roskalenkki

 Juoksen kevyesti asfalttia, hiekkapohjaa, metsäpolkua. Kiipeän kaatuneen rungon yli, väistän toisen, mutkittelen pikku polkuja, ylöspäin. Saavun suunnittelematta paikkaan, jota olen tottunut nimittämään nuotiokallioksi. Kaksilakisen kallioharjanteen päällä löytyy nuotiopaikka tälläkin kertaa. Tavattomasti roskia. Ensin katselen vaan, totean tilannetta. Parisen vuotta sitten olen käynyt täällä viimeksi. Kierrän katsomaan, onko toissa vuonna ilmoittamani ruostunut runkopatjan runko viety pois, muistan missä se silloin lepäsi. Juuri se kohta näyttää tyhjältä. Pian kuitenkin huomaan vastaavan esineen kallion laella ohutta männyn runkoa vasten kallelleen tuettuna ja turkoosein repaleisin roskapussein, kuin merkattuna. Voiko tästä lukea, että ilmoitukseni jälkeen se oli käyty paikantamassa, siirretty silloisesta sijainnista kallionotkossa kallion laelle ja merkitty useilla värikkäillä kauas näkyvillä roskapusseilla, jotta niiden, kenen piti se noutaa, olisi helppo löytää se. Ja nouto jäi te

Arkielämän siirtymisen tiloja eli portaalejako ?

 Niinkuin moottoritien liittymä muodostaa rajapinnan tavallisen tien ja moottoritien välille, liittymän eli rajapinnan lävitse kuljettuasi saavut toisenlaisten sääntöjen maailmaan. Moottoritiellä saa kulkea vain autoilla ja moottoripyörillä, hitaammilla teillä ja katualueilla monenlainen liikkuminen monenlaisilla kulkuvälineillä ja myös jalkaisin on sallittua. Voiko näitä siirtymisen tiloja, paikkoja, toimintoja tai symboleja nimittää portaaleiksi? Sitä vartenhan portaalit ovat, siirrytään toiseen todellisuuden kohtaan. Fiktiivisessä kirjallisuudessa portaaleina ovat toimineet esimerkiksi takka tai legendaarinen Lontoon King's Crossin laiturilta 9 ¾ junalaiturin seinämä - Harry Potter tai madonreikä - Star Trek. Siirtymiset ovat oleet huimia, niiden pitkät etäisyydet korostavat siirtymän voimaa ja merkitystä sekä sen vaativuutta että mahdollisuutta. Harry Potterissa koko tarina kuvaa lapsuuden siirtymää aikuisuuteen sekä taikatodellisuuteen, Star Trekissä tehdään löytöretkiä ylpeäs