Punamultaa

Päivä kirkastuu, kun ystävä tulee pihaan, syömme, vaihdamme kuulumiset ja otamme muutamia kuvia. Ystävällä on hyvä intuitio, hän löytää heti sopivat kuvauspaikat ja kuvakulmat. Saamme hyvät kuvat. 

Iltapäivä on puolivälissä, kolmen seutuun, kun hän lähtee ja alan virittelemään punamultakattilaa. Starttaamassa on syksyn viimeinen punamullan keitto.

Punamultapata nuotiolla illan jo tultua

Rautavihtrilli, ruisjauhot, väriaine ja vernissa, niistä saadaan heti käytettävä maali keiteltyä, keittoaikaa varaan kuutisen tuntia. Jos kolmelta aloittaa, yhdeksältä pitäisi olla valmista.

Valmistan nuotiopaikan. Poistan vanhoja hiiliä, kasaan puut, sytytän ne. Kattila ritilän päälle ja siihen kaivovettä.

Kattila on vanha, ehkä vois sanoa antiikkinen vesikattila, suunnilleen 12 litran vetoinen. Siinä saa keitettyä hyvät 10+ litraa paksua maalia.

Itse tehdyt ja pinossa kuivahtaneet leppähalot syttyvät helposti, munakennot ja koivun tuohisuikaleet antavat alkuvauhdin. Tulitikulla raapaistaan tulet, eikä edes tuule. 

Sen verran tarkistan netistä Uulan ohjetta, että tekotarpeiden määrät tulevat osapuilleen samaan suuntaan. Vihreä rautavihtrilli lisätään kiehuvaan veteen. Rautavihtrilli, toiselta nimeltään rautasulfaatti, muuttuu vedessä punaiseksi. Keittelen sitä hetken. Seuraavaksi lisätään ruisjauhot, mikä on kenties keiton haastavin osuus, nimittäin.

Kiisselin tekijä osaa keittää sileää punamultamaalia. Tosin keittoaika on niin pitkä, että jauhomöykyt hautuvat pehmeiksi ja läpivärjäytyneiksi palloiksi, joista viimeisetkin hajoavat viimeistään maalatessa. Mutta jos halutaan viimeisen päälle varmistella, niin keitetään maali niin kuin kiisseli. Jos saat sileää kiisseliä, saat sileää maalia - tässä käytetään tällä kertaa kiisselintekijän taitoja. 

Hienojakoisen jauhon lisääminen nesteeseen, kuumaan nesteeseen, vaatii oikeastaan yhden niksin. Sillä, kuten kaikki, jotka ovat kiisseliä keittäneet, tietävät, että hienojakoisella jauholla on tapana paakkuuntua. Vertailun vuoksi todettakoot, että suuremmat hiutaleethan voi lisätä tuosta vain, humpsis tai rumpsis, sekoittaa sekaan ja keitellä kypsäksi.

Aiempiin punamultamaalin keittokertoihin olen varustautunut siivilän ja vispilän avulla ja ne ovat valmiudessa tälläkin kertaa. 

Kun työhön ryhtyy, tavallisesti keksii uusia toimintatapoja - jotkut puhuvat luovuudesta ja jotkut kehityksestä. Ja useamman kerran kun tekee samaa hommaa, kehitys saavuttaa yleensä huippukohtansa, punamuktamaalin keitossa ainakin tämä on vielä kokeilematta.

Yhdistän keittiöhommiin kuuluvan samankaltaisen asian eli kiisselin valmistuksen maalinkeittoon. Tällä tekotavalla on nimikin, osanestemäärän suurustus, ja se menee tähän sovellettuna näin: Sekoitan osan hienoista ruisjauhoista pienemmässä astiassa kaivoveteen. Kun olen saanut jauhot sekoitetuksi sileäksi velliksi kaadan sen höyryävään pataan koko ajan sekoittaen. Toistan jipon niin monesti, että kaikki maalin keitossa tarvittavat jauhot on lisätty ohuena vellinauhana maalipataan.

Pataa hämmennetään avotulella ja pidetään se juuri ja juuri kiehumisen kynnyksellä. Jauhot paksuuntuvat ja kypsyvät hiljaisella tulella. Jauhot muodostavat maalin rakenteen. Jauhoja voi keitellä tunnin pari. 

Punamultapigmentti lisätään sekaan. Vaikka se hieman paakkuuntuukin, pigmenttimuruset hajoavat sekoitettaessa ja liukenevat veteen.

Vernissa lisätään viimeisenä ja keittämistä suositellaan jatkettavaksi vielä kahdesta kolmeen tuntia. Keittäminen tehdään koko ajan hiljaisella tulella. Tarvittaessa kattilaan lisätään vettä, sillä sitä höyrystyy ja haihtuu kuumasta keitoksesta koko ajan. Hyvä sekoittelutahti estää keitoksen pohjaanpalamisen.

Yhdeksältä on jo pimeää. Tähdet näkyvät, varmasti tunnistettava Otava ja muut. Nuotio hehkuu padan alla, viimeiset puut hiipuvat. Hiljaista. 

Laitan kattilaan kannen. Viskaan sangollisen vettä nuotioon, pölläytän sen savut iltaan. Jätän maalipadan jäähtymään ritilän päälle yöksi. Katan nuotiopaikan metallisilla kansilla. 

Aamulla maali on paksua, lorautan sekaan lisää vettä, jotta siitä tulee sopivaa maalattavaksi. Jaan maalin kahteen kymmenen litran sankoon, jotta sangot ovat helpompia käsitellä.

Maalaan räystäiden alusia. Punamultamaali on peittävää. Otan maalia toisesta sangosta pieneen astiaan ja keskikokoisen pensselin. Maalaaminen opettaa, että pensselin koolla on väliä. Mielessä syntyy allegoria; niinkuin pensseli on valittava maalauskohteen mukaan, niin puheet on valittava keskustelukumppanin mukaan. Loppu maali riittää peittämään kuistin jo kuluneita seiniä. Maalitarpeita jää ensi kesällekin, toista litraa vernissaa ja väripigmenttiä.