Koputin lepakon ovelle

Vanhaa taloa kunnostaessa tulin koputtaneeksi lepakon ovelle keskellä kirkasta päivää. 

Lepakko tuli ovelle katsomaan, katseli pienillä silmillään koputtelijaa, hengitteli rytmikkäästi - ja nukahti.

Koputtelija katseli lepakkoa, mistäs siihen tupsahdit. Ei tainnut koputtelija tietää olleensa lepakon ovella. Vasaran kanssa lautaa naulalla seinään kiinnittäessä ei niin tule mieleen tarkkailla sen kummemmin muuta, kuin että vasara osuu naulaan ja naula uppoaa niin kuin pitääkin ja sinne minne pitääkin.

Vasaran pauke tietysti kantautuu ties minne asti ja kaikuna palaa takaisinkin. Sen siinä nyt huomaa samalla, kun vasaraa heiluttaa tukeviin kakkosnelosesta askarreltuihin tikapuihin nojaten. Jostakin tietoisuuteen kantautuu kuitenkin ihan muunlainen viesti. Yht'äkkiä katse kääntyy pois vasaroimisesta jokusen kolmisenkymmentä senttiä, vasempaan päin. Siinä, uuden laudan ja seinän välissä, on lepakko - meinaatko miut tähän litistää, häh! 

Lepakon ovella

Mistäs sinä siihen tulit ? Taisin kysyä.

Lepakko katselee minua, minä katselen lepakkoa.

Lepakko on kirjaimellisesti laudan ja seinän välissä. Kun katselen lepakkoa, joka ei hievahdakaan, havahdun faktaan, että ei kai se lauta sitä nyt purista, että onko se pinteessä, eikö se pääse pois -  itsepähän änkesi, tuskin se siinä oli nukkumassa aloittaessani. Aika ahtaaltahan se rakonen näyttää.

No, kaikenlaista. Mietin jo, että pitääkö se puoliksi kiinnitetty lauta nyt irrottaa. Kun en keksi muuta, sanon lepakolle, että mene pois. Kas kummaa. Sillä on vaikutusta, lepakko liikahtaa pari senttiä alaspäin - siis se pääsee liikkumaan.

Jaa, no kun lepakko on siinä, vasarointiakaan ei oikein voi jatkaa. Otan tuumaustauon. Kipuan alas tikapuilta, kävelen pihalla ja ihmettelen tilannetta. Ymmärrän nyt, että seinän välistä joskus kuulemani rapina, onkin luultavasti nyt esittäytymään tulleen kesken päiväuniensa herätetyn ja tosiaan arvatenkin pitkäaikaisen mökkinaapurini lepakon juoksua - eikä hiirten, kuten olen luullut.

Pihamaalla paarustaessani saan tuuman ottaa kuvan kaverista, mikäli arvon asuinkumppani sattuu vielä olemaan paikalla. Kaveri on syvälle uuden laudan ja seinän väliin kai nukahtanut. Saan juuri ja juuri pikkuisen nenänpäätä kuvaan, näyttää enemmän möhkäleeltä koko otus, silmät taitavat olla kiinni. Sitten lepakko lähtee ja katoaa takaisin seinälaudoituksen alle, sinne vissiin mistä oli tullutkin. Enkä sitten viitsi enää paukuttaa. Pitää sille vissiin antaa päiväunirauha, kerta kävi sitä pyytämässä. Siirtyi tämäkin homma nyt myöhemmäksi.