Keramiikkaa galleriassa - Susanna Hotarin näyttely Ava-galleriassa
Susanna Hotarin taidenäyttely Polkuja galleria AVAssa 10. - 28.3.2021 Helsingissä.
Susannan näyttelyn nimenä on Polkuja. Susanna kertoo teostensa esittävän monia tasoja. Hänen yhteisöllinen tapansa työskennellä näkyy myös tässä näyttelyssä. Huomaan väriskaalan kulkevan vitivalkoisesta eri värisävyjen kautta tummaan. Keramiikan polttomenetelminä ovat sekä sähkö- että puupolttoiset keramiikkauunit.
Niin usein olen ajellut Pielaveden Pajuskylään kesäiseen aikaan ja matkoillani poikennut Susannan pajalla.
Olen osallistunut kursseille, tuonut omia töitäni poltettavaksi ja jokusen kerran osallistunut puupolttoisen keramiikkauuni Sylvin polttoon jossakin polttovuorossa. Siksipä on hienoa nähdä Susannan monipuolinen näyttely Helsingissä.
Posliinisavesta, nimenomaan paperiposliinista hän on tehnyt valaisimia, kulhoja ja koruja. Korujen keraamiset osat on yhdistänyt Reetta Tikkanen ja hän on myös kuvannut ne mallina toimineen Reaneysh Akumu Weren päällä. Näyttelyssä on esillä teosten lisäksi Reetan koruista ottamat kuvat 40 × 60 cm kokoisina.
Ilmeikkäät korkeanpolton savista ja paperiposliinista tehdyt teokset ovat nyt esillä galleria Ava:ssa, Pohjoinen Rautatieläisenkatu 17 B 8, Helsinki. https://m.facebook.com/avagalleria/?locale2=fi_FI
Pajuskylässä pyörähdettyä
Ikimuistoinen oli se ensimmäinen kurssi, mille osallistuin. Se oli kurssi, millaisia järjestävät innostuneet ihmiset ja mille osallistuvat innostuneet oppijat !
Puupolttoinen keramiikkauuni oli juuri rakenettu ja se oli kai kerran poltettu rakentajan kanssa yhdessä. Uuni oli saanut nimen - ja kun Pielavedellä ollaan, muutaman kilometrinpäässä UKK:n synnyinkodista - Sylvi Kekkosen mukaan uuni oli nimetty Sylviksi. Tunnelmia Sylvi-uunin alkuajoilta.
Vuosien mittaan pajalla on pidetty monia kursseja ja Sylvi-uuniakin on ehditty polttaa monia kertoja.
Tässä eräitä otoksia kesäisestä puu-uunin poltosta.
Noinkin komeasti uuni saadaan puhkumaan ja puhisemaan polton aikana - pelkistyspoltto, kaikki räppänät kiinni. Pelkistyspoltoissa saadaan erilaisia sävyjä massoihin sekä lasitteisiin.
Keramiikkataiteilija Susanna Hotari katsoo polton jälkeen jäähtyneen ja avatun uunin sisään.
Näissä esineissä näkyy hyvin, miten ilmeikästä puupolttoinen keramiikka on. Uunin sisällä olosuhteet, liekit ja tuhka luovat "luonnollisia" efektejä esineiden pintaan. Kaikista esineistä tulee yksilöllisiä, uniikkeja. Esineet Susannan.
Kommentit
Lähetä kommentti