Sini- ja valkovuokot samaan kuvaan

Kun kukkia maa on täynnänsä ... Metsänpohja hehkuu valkoisenaan. Tiedän paikan, missä sinivuokot kasvavat. Vaikka nyt on valkovuokkojen valta-aika, lähden katsomaan löytäisinkö vielä sinivuokkoja. Sinivuokothan pääasiassa kukkivat ennen valkovuokkoja. Sinivuokot ovat harvinaisia ja ne ovat rauhoitettuja.

Valkovuokkojen kasvuston sivusta löydän myöhäisiä sinivuokkoja. Kokeilen, jos saisin molempia samaan kuvaan. Samalla käy konkreettisesti ilmi, että valkovuokko on yli puolet korkeampi kasvi kuin sinivuokko.

Sini- ja valkovuokot kukkivat metsässä

Valkovuokko leviää helposti ja näinä aikoina niitä näkee teiden pientareilta metsiköihin. Valkovuokon valkoinen kukinta peittää maankamaraa laajoilta alueilta.

Kuten todettu, sinivuokko on harvinainen. Vaikka liikun paljon luonnossa, tiedän pääkaupunkiseudulta vain yhden sinivuokkojen kasvupaikan. Kukan kukinta-aika toki on lyhyt ja sen huomaamattomuus voi perustua siihen. Luomuksen mukaan sinivuokkoa kasvaa eteläisessä ja lounaisessa Suomessa sen tiheimpien esiintymien ollessa Hämeessä. Valkovuokon levinnäisyys keskittyy myös Etelä- ja Lounais- Suomeen, rauhoitettu se on Pohjois- Pohjanmaalla, Lapissa ja Kainuussa.

Etelä-lounaaseen sijaisevassa rinteessä, joka yläosaltaan on kuusivaltainen muuttuen sekametsäksi alaspäin mennessä, sinivuokko kasvaa runsaana. Kyseessä on kaupunkimetsikkö, missä liikutaan ristiin ja rastiin pitkin päivää, enimmäkseen tosin  rakennettuja hiekkaisia polkuja pitkin, mutta myös juuri siitä, mistä kenkä sattuu menemään. Sinivuokko näyttää viihtyvän hyvin. Valkovuokko kasvaa runsaana samassa metsikössä ja jopa laajemmalla alueella kuin sinivuokko.

Toisin kuin valkovuokosta, sinivuokosta olen nähnyt tällä kasvupaikalla monia muunnelmia. Sinivuokko muuntelee väriä sinisen lisäksi tummasta violetista pinkkiin. Nyt kukinnan loppuvaiheessa en lähtenyt "metsästämään" värimuunnoksia, olin tyytyväinen, kun löysin vielä pari yksilöä kuvattavaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onnea nikkaroimassa

Syvällä skutsissa

Kakkua juhlahetkiin